FreshMindFreshMind

  • Työnohjaus
  • Perhehoitajien työnohjaus
  • Työ­yhteisö­sovittelu
  • Heli Manerus
  • Hinnasto
  • Yhteystiedot
Etusivu / Perhehoitajien työnohjaus

Perhehoitajien työnohjaus

Perhehoitajan oma jaksaminen on edellytys onnistuneelle sijoitukselle.

Vaativaa perhehoitajan työtä tekevälle on ensisijaisen tärkeää saada myös itse tukea jaksaakseen.
Uuden ihmisen tuleminen osaksi omaa perhettä herättää monenlaisia tunteita perhehoitajan itsensä lisäksi mahdollisilla omilla biologisilla lapsilla, puolisolla, sukulaisilla ja tuttavilla. Aivan kuten uuden perheenjäsenen syntyessä, myös perheen ja parisuhteen dynamiikka muuttuu. Perheeseen sijoitettu tuo mukanaan oman verkostonsa, biologisen sukunsa, tuttavansa sekä usein myös moninaisen joukon ammattilaisia.
Sijoitetulla on oma historiansa ja omat erityispiirteensä. Silloin arki saa väistämättä uusia muotoja. On myös paljon asioita, jotka ilmenevät ajanmyötä sijoitetun lapsen kasvaessa ja tilanteiden muuttuessa.

Perhehoitajilla on lakisääteinen oikeus työnohjaukseen

Laajan vaitiolovelvollisuuden sitomana perhehoitajalle on tärkeää mahdollistaa omista ajatuksista ja tunteista keskusteleminen ammattilaisen kanssa. Tärkeää on puhua myös vaikeista ja haastavista hetkistä sekä löytää vahvuuksia ja ilon aiheita jaksamisen tueksi.

Vahva käytännön kokemus ja valmentava työote

Heli Manerus on työnohjaaja, työyhteisösovittelija ja työhyvinvointivalmentaja.

Heli on kolmen biologisen lapsen äiti, monikko- ja uusioperheen äiti sekä toiminut itse sijaisvanhempana. Hänellä on vahva käytännön kokemus työskentelystä lastenkodissa, perhekodissa, lastensuojelun avopalveluissa sekä erityistä tukea tarvitsevien (autisminkirjo) lasten tukena koulussa.

Heli on ohjannut perhehoitajia, perhekoteja ja lastensuojelulaitoksia sekä vetänyt uusille perhehoitajille sijoituksen alkuvaiheen intensiivisen tuen ryhmiä. Hän on tehnyt yhteistyötä kuntaorganisaatioiden kanssa ja suorittanut Perhehoitoliiton lakikoulutuksen.

Helin työote on ratkaisukeskeinen, valmentava ja käytännönläheinen.

Onnistumisia ja kokemuksia

”Työnohjaus lisäsi ymmärrystä ja auttoi löytämään toimivia tapoja yhteistyöhön lapsen biologisten vanhempien kanssa.”

Tiina, sijaisvanhempi

”Kyllä tässä välillä ollaan aika tiukilla eikä ne kaikki tunteet niin rakastavia ole. Helpottaa, kun saa sanoa ääneen ja miettiä ratkaisuja puolueettoman ihmisen kanssa eikä tartte miettiä, miten niitä sanoja asettelee ettei kukaan loukkaannu tai ymmärrä väärin.”

Mikko, sijaisvanhempi

  • Facebook
  • LinkedIn

Freshmind Ky – Heli Manerus

Y-tunnus: 2490156-7

Sähköposti

heli.manerus@freshmind.fi

Puhelin

040 931 4610

Osoite
Mustikkalahdentie 15
41230 Uurainen

Rekisteriseloste